Pelko ja oma ajattelu ei tarkoita sitä, että olet heikko. Se tarkoittaa, että olet ihminen.
Muistan hetken, kun ymmärsin sen.
Istuin paikassa, jossa minun olisi pitänyt olla jo 30 vuotta sitten. Behandlingshem Hattenissa, vuonna 2020. Olin lopettanut juomisen – mutta en ollut vielä aloittanut elämistä. Ja hiljaisuudessa, kun ei ollut enää alkoholia peittämässä mitään, alkoi kuulua ääni. Ei ulkoa. Sisältä.
Se kysyi: Kenen pelkoa sinä oikein kannat?
Mitä oikeasti tapahtuu, kun et uskalla
Sinulle on tarjottu jotain. Uusi mahdollisuus, vieras idea, erilainen tapa elää.
Ja jossain, ennen kuin olet edes miettinyt asiaa loppuun, jokin sanoo: “Ei. Ihmiset pitävät minua hulluna. Se ei toimi. En ole sen arvoinen.”
Kysymys kuuluu: mistä tuo ääni tuli?
Se ei tullut sinulta. Se tuli äidiltä, isältä, koulusta, naapurista, kaveriporukasta – ihmisiltä, jotka myös kuulivat sen joltain muulta.
Pelko on itse asiassa ihmisen sisäinen puolustusmekanismi – se on tarkoitettu suojelemaan sinua. Siksi se kuulostaa niin omalta. Siksi sitä on niin vaikea kyseenalaistaa.
Mutta kun sama pelko siirtyy sukupolvelta toiselle kuin flunssa, se ei enää suojelekaan. Se vain rajoittaa. Ei ilkeyttä – vaan tottumusta.
95% ihmisistä ei toimi oman arvionsa mukaan. He toimivat sen mukaan, mitä lauma on opettanut pelkäämään.
Miksi lauma voittaa lähes aina
Ihminen on laumaeläin. Se ei ole haukkumasana – se on fakta.
Tuhansia vuosia sitten lauman ulkopuolelle jääminen tarkoitti kuolemaa. Aivojesi tehtävä oli pitää sinut sisällä, hyväksyttynä, turvassa. Ja se tehtävä on edelleen käynnissä – vaikka nyt kyse on LinkedInin tykkäyksistä eikä petojen karttamisesta.
Lauma ei ajattele puolestasi. Lauma reagoi. Se pitää ihmisiä poissa epämukavuudelta, erilaisuudelta, näkyvyydeltä.
Ja koska pelko on tehokas – se istuu syvällä ja kuulostaa omalta – useimmat eivät koskaan kyseenalaista sitä. He vain jatkavat. Monistamalla.
Miten sen tunnistaa omassa elämässä
Tässä ei tarvita mitään suurta oivallusta.
Mieti yhtä asiaa, jonka olet jättänyt tekemättä – ei siksi, että se olisi mahdotonta, vaan siksi, että jokin on estänyt. Mikä se on?
- Puhua tunteistasi avoimesti?
- Vaihtaa uraa, vaikka nykyinen ei täytä mitään?
- Alkaa myydä jotain, mihin uskot – vaikka muut pitävät sitä outona?
- Pyytää apua, vaikka se tuntuu heikkoudelta?
Nyt kysy: Mistä se este tuli? Onko se minun vai jonkun muun?
Useimmiten vastaus on selvä – kun sen uskaltaa katsoa.
Minulle se este oli vuosikymmeniä alkoholi. Ei siksi, että se olisi tuonut mitään hyvää – vaan siksi, että se esti katsomasta. Kun poistin sen, jouduin kohtaamaan pelon, jonka olin monistanut jo lapsena. Ja ymmärsin, että se pelko ei ollut koskaan ollut omani.
Teet jo sitä – hae sille arvo
Tässä on asia, jota en aina sano ääneen – mutta joka on totta:
Sinulla on jo kokemus. Jo tieto. Jo tarina.
Et tarvitse lisää kursseja, lisää valmistautumista tai lisää lupaa keneltäkään. Sinä olet jo elänyt jotain, mitä joku toinen etsii tällä hetkellä.
Kysymys ei ole, onko sinulla annettavaa. Kysymys on, uskaltaako sinä päästää sen esiin – vai monistit jonkun muun pelon siitä, mitä tapahtuu jos yrität.
Minulle se hetki tuli vuonna 1996, kun aloitin itsenäisenä Neolife-jälleenmyyjänä. En siksi, että joku käski. Vaan siksi, että uskalsin ensimmäistä kertaa toimia oman arvioni mukaan – ei lauman reaktion. Se ei ollut helppoa. Mutta se oli omaa.
Kirjoitan siitä tarkemmin ruotsiksi sivustollani levnytt.se – mitä Neolife merkitsee minulle käytännössä, ja miksi teen sitä yhä 30 vuoden jälkeen. → levnytt.se
Minä en myy sinulle mitään tässä.
Minä esitän kysymyksen.
Jos se kysymys jäi kaikumaan – jätä kommentti, tai ota yhteyttä. Ei myyntiä. Ei valmista vastausta. Vain dialogi.
Koska dialogi on arvo. Monologi on myyntiä.
— Jarmo Halonen